Tervetuloa Lähimmäisvastuun seurakuntaväen ehdokkaiden kotisivustolle!

Sivustolta löydät tietoa ehdokkaista, heidän ajatuksiaan, sekä yhteystietoja, joiden avulla voit halutessasi tiedustella lisää ehdokkaiden näkemyksistä. Ehdokkaiden oman sivun löydät sivun oikeasta laidasta. Lähimmäisvastuun seurakuntaväki on sitoutumaton keskustataustainen ehdokaslista.

23. Veikko Valtonen


Vaaliputki auki adventin alla


Tiedotusvälineet ovat jo jonkin aikaa intoilleet vaaleista. Tulossa ovat eduskuntavaalit ja hiukan myöhemmin myös presidentinvaalit. Galluppeja tehdään ja tuloksia arvaillaan.

Ensin tulevat kuitenkin seurakuntavaalit. Mainintoja niistä ei tosin paljon näy lehdissä muualla kuin virallisissa ilmoituksissa.

On kuitenkin hyvää, että seurakuntavaalit ovat juuri adventin alla. Ihmisten ajatukset ovat sopivasti kallellaan joulun suuntaan, ehkäpä jopa sen syvimpään merkitykseen ja siinä ohessa omaan kotiseurakuntaan.

Minulla on ollut ilo olla mukana Ruskon seurakunnan toiminnassa nyt päättyvän nelivuotiskauden. Äänestäjät antoivat minulle viime vaaleissa kirkkovaltuuston varasijan, josta sitten nousin varsinaiseksi jäseneksi. Samoin olen saanut osallistua varasijalta kirkkoneuvoston työhön.

Olin jo neljä vuotta sitten vaaleissa eläkeukkona ja nyt olen hiukan vanhempi eläkeukko. Jos luottamusta äänestäjien keskuudessa on edelleen, lupaan tehdä saman kuin olympiaurheilijat: teen parhaani ja katson, mihin se riittää.

Äänestyslippuun saa mieluusti piirtää numeron 23. Tärkeintä kuitenkin on äänestää. Kirkossakin voi piipahtaa joskus sunnuntaina. Siellä on ihan hyvä meininki.